Elämä on ihanaa

Tää ilta oli yks parhaimmista pitkään aikaan. Meiät oltiin kutsuttu naapuriin pääsiäisillalliselle, joilla ollaan monena muunaki aikasempana vuotena oltu. Tällä kertaa sisko ei päässy messiin niin lähin sitten soolona edustamaan meidän perheen nuorisoa. Jo heti pihalle astuessa sisältä kuulu musisointia (perheen neljästä lapsesta kahdella on oma bändi, tsekatkaa LCMDF). Mentiin sisälle ja musa raikas ympäri seiniä, aika ihana vastaanotto. Tavattiin perheen lapsien frendit, kanadalainen musamanageri sekä toinen muusikko-frendi. Nautittiin aivan mahtavasta illallisesta (plus mun tekemät kesäkurpitsa-suklaamuffinsit oli todellinen succé) ja oltiin myös suklaamunajahtia, jotka perheen lapset oli piilottanu ja jättäny vihjeitä, yks mm. "The eye of Sauron". Kyseessä oli loppujen lopuksi pihalla oleva majakan näkönen patsas, eli meno oli aika vauhdikasta. Ilta täytty musisoinnista ja runsaasta keskustelusta. Oli aivan superhauskaa, mutta tän pointti ei kuitenkaan ollut siinä, että mitä kaikkea tehtiin, vaan siinä minkälainen fiilis siitä jäi. Ei voi sanoin kuivailla kuinka mahtavaa on käydä niin monipuolista ja rikastuttavaa keskustelua aivan mahtavien, lahjakkaiden tyyppien kanssa, jotka pyyttettömästi uskoo omaan skeneensä. Sai kuulla niin paljon päättömiä kertomuksia ja arvokkaita elämänohjeita siitä, että aina täytyy uskoa itteensä ja tehdä sitä mikä tekee sut onnelliseks. Ette tiedäkään kuinka mahtava fiilis siitä tulee, kun ehdottomasti poppoon nuorimpana, aikuisten keskellä tulee kohdelluksi aivan täysin samanarvoisena. Saattaa kuulostaa aika säälittävältä, mut oon aika varma et about jokainen nuori ja ylipäätään ihminen haluu tota; tulla hyväksytyks. Osallistuu keskusteluun (jota käytiin muuten koko ajan sekä suomeks, ruotsiks että enkuks joo olen ylpeä että onnistuin tasapainottelemaan niiden välilläXD) aivan samalla tavalla kun muutkin, sua kuunnellaan ja sun mielipiteitä arvostetaan aivan samalla tavalla ku muidenki. Se on aika mahtavaa. Täytyy sanoo, että tällasina hetkinä, vaikka näin naiivisti ilmaistuna, niin usko ihmisiin nousee. Kun näkee päivittäin touhua tässä maailmassa ja varsinki sosiaalisessa mediassa, niin tulee aika usein sellanen fiilis, et mihin on kadonnu oikea keskustelu? Mihin on kadonnu aitous? Mihin on kadonnu vuorovaikutus, mitä me oikeesti ees ollaan enää? Tällanen ilta päräyttää sen kaiken taivaan tuuliin. Oikea keskustelu oikean ihmisen kanssa on ehkä luonnollisin tapa olla, mikään ei vedä vertoja sille. Jos et oo kokeillu, nyt varmaan kannattais.

Jokainen tarttee vuorovaikutusta ihmisten kanssa kasvotusten. Tarttee keskustella, puhua, argumentoida toisen ihmisen kanssa. Se ei TODELLAKAAN ole sama asia, kun some. Muistakaa se. Oon aivan älyttömän kiitollinen ja onnellinen, että tällasia ihmisiä on olemassa. Niitä tartettaan, nykypäivänä ehkä enemmän ku koskaan. Mukaanlukien mun mahtavat frendit ja tietysti perhe, jotka ymmärtää mua mun hyvinä ja huonoina hetkinä ja on messissä mun kanssa tässä elämässä. 

Nytki ku kelaan, että "okei joo, elämässä on aina paljon duunattavaa, hommia ja stressiä riittää", niin tällaset hetket saa ne mitättömiks. Ei voi tehä mitään muuta kun vaan hymyillä, tajuta se et itseasiassa mulla on just nyt kaikki niin hyvin kun vaan olla voi ja HYVÄKSYÄ se. Meillä suomalaisilla on usein tapana vähätellä kaikkea mitä meillä on, mut ehkä välillä kannattais vaa aatella et "hei, nyt menee hyvin ja oon onnellinen, niin antaa mennä vaan". Välillä jää ittelleen kiinni siitä, että stressaa liikaa, yliajattelee asioita, ei elä hetkessä eikä oo tarpeeks kiitollinen kaikesta mitä on. Negatiivisuus vie aivan älyttömästi energiaa ja minkä takia? EI MINKÄÄN. 

Niinpä mä oon päättäny, että no matter what, mä tuun aina uskomaan omaan juttuuni enkä ikinä luovuttamaan sen suhteen. Mä tuun täyttämään itteni positiivisella energialla ja parhaani mukaan pyrin jakamaan sitä muillekki. Varmastikkaan ei tuu aina olemaan iisii, mut en aio ikinä luovuttaa sen suhteen. Sen mä lupaan ittelleni. 

 Tää kulunu ilta ja sen mahtavat keskustelut mahtavien tyyppien kanssa sai mussa aikaan tällasen ajatusvyöryn. Ja tää on mahtavaa. Keskustelu parantaa about kaiken, oli sitte vaikka draamaa frendien kanssa tai niinku mulla, tän päivän sää joka oli kieltämättä aamulla noustessa aika downeri. Mutta tällä hetkellä fiilis on KINGI. Osasyynä kans se ,et kanadalainen manageri sano mulle näin "you are probably the coolest person I've ever met". MUA EI OO IKINÄ SANOTTU COOLIKS JOTEN KIITOS IT MEANS A LOT LOL. Ja toi tulee tyypiltä joka on just kiertäny ympäri maailmaa 3 kuukautta Billy Idolin messissä. Et eipä fiilis ainakaa laskenu heh. Joten tostki tuli mieleen, et muistetaan kans tukea ja kehua toisiamme. Sille se ei varmastikkaan ollu mikään big deal kehuu noin, mut mulle oli kuulla se. Mun mielestä mä en ikinä oo cool, vaikka en kyllä sitä tavottelekkaan. Mut kuulla kehu joltain toiselta ihan vaan kun oot oma ittes, on oikeesti tosi hienoa ja tärkeetä jokaisen kuulla. Joten kaikille tiedoks, ootte ihania<3 Mutta, sori romaanista, (JA BLOGIHILJASUUDESTA APUA),suurkiitos että/jos jaksoitte lukea, tää oli mulle tärkeetä ja halusin jakaa tän.

Bob Marleyn sanojen mukaan; Positive vibration, yeah! Positive!

Vaikka laatu ei ookkaa ihmeellinen, niin laitan tän silti, koska otin tän kuvan heti kun tulin kotiin, jotta muistaisin mahtavan fiiliksen. (Tosiaan jätin kännykän himaan ja takas tullessa huomasin, että keskustellessa oliki menny kuus tuntia.)

Tää aivovuoto tuli näitten biisien messissä; Positive Vibration/Bob Marley & The Wailers, Big Yellow Taxi/Joni Mitchell, Money/Pink Floyd, Breakfast In America/Supertramp, Nights In White Satin/The Moody Blues, Hocus Pocus/Focus, Helplessly Hoping/Crosby Stills & Nash. 

+Ens viikolla tulee (toivottavasti) vähän tarkempi blogipostaus, kuvien kera ja tietoa tulevista kuvioista.